
Hankkija Oy / Mikkeli Job Vacancies
About
Hankkija Oy täyttää tänä vuonna 120 vuotta ja on Suomen johtava maatalous-, vilja- ja konekauppa, sekä Suomen suurin teollisten eläinrehujen valmistaja. Hankkijalla on kolme rehutehdasta, siemenkeskus, 47 myymälää sekä alan laajin verkkokauppa. Hankkija on lisäksi aktiivisen harrastajan kauppa, jonka myymälöissä on kattavat ja monipuoliset valikoimat puutarha-, hevos-, lemmikkieläin-, metsänhoito- ja metsästystuotteita. Hankkija-konserniin kuuluu myös logistiikkayhtiö Movere. Hankkijan palveluksessa työskentelee 1000 työntekijää ja Hankkija-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 828 miljoonaa euroa. Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat menestyksemme perusta. Yhdessä rakennamme maatalousyrittäjille tuloksellisia ja kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja. Tarjoamme työntekijöillemme parhaan mahdollisen kasvualustan, jolla oppia ja kehittyä. Meillä panostetaan hyvään keskustelu- ja johtamiskulttuuriin, ammatilliseen eteenpäinmenoon ja jatkuvaan oppimiseen. Olemme osa Danish Agro -konsernia ja hyödynnämme työssämme kansainvälisen verkoston osaamisen. Lue meistä lisää: www.hankkija.fi